kiina

Guangzhou, Joulukuu 2008

Wikitravelin nettimatkaopas varoittaa kymmenen miljoonan asukkaan Guangzhoun kaupungin päärautatieasemasta. Alue on turvaton, kaoottinen, vilisee huijareita ja taskuvarkaita. Siispä sinne.

Matka ei olisi kohtuuton kävellenkään, mutta Kiinan kuudenneksi suurimman kaupungin metrokin pitää testata. Lähin asema on parin kilometrin päässä hotellista. Marttyyrien puiston metroasema löytyy nimensä mukaisesti puiston reunalta. Viereiseltä Sankareiden aukiolta kaikuu sotilaallinen musiikki. Menossa on isänmaallinen juhla vapaapäivän kunniaksi. Esiintymislavan eteen asetetut tuolit ovat käytössä viimeiseen paikkaan. Iskulausein ja punatähtivaakunalla koristeltu lava täyttyy esiintyjistä. Estradille marssii tärkeännäköisiä koppalakkimiehiä ja mustapukuisia sotilaita rynnäkkökivääreineen. Kevätmekkoiset tanssitytöt keventävät tunnelmaa. Lavan takana vähemmän isänmaalliset nauttivat joulukuun auringosta ja seuraavat lasten rullaluisteluharjoituksia.

Metroasema löytyy pitkän tunnelin perimmäisestä kolkasta. Matkalippu – pyöreä muovipoletti – ostetaan automaatista. Viiden yuanin seteli koneen kitaan ja laite sylkäisee poletin ja kahden yuanin vaihtorahat takaisin. Rullaportaat vievät syvemmälle maan uumeniin. Oikea tasanne löytyy helposti – metro on värikoodattu. Jokainen linja junineen ja asemineen on maalattu linjan omalla värillä. Keltainen juna liukuu äänettömästi keltaiselle asemalle. Läpinäkyvät seinät eristävät matkustajat kiskoista. Pari asemanväliä hurahtaa hetkessä. Edessä vaihto punaiselle linjalle. Suunnat, viitat ja rullaportaat menevät sekaisin, edessä suljettu portti. Tilanteen pelastaa radiopuhelinta kädessään kantava metrovirkailija, joka päästää avaimillaan harhailijan oikeaan karsinaan. Vielä henkilökohtainen turvatarkastus ennen syöksymistä rosvojen pesään. Taskujen napit tiukasti kiinni, kameralaukun hihna kireälle ja varmistusremmi vyön alle.

Punaisen junan kolmas pysäkki sijaitsee keskusrautatieaseman alla. Portaat johtavat suoraan odotushalliin. Kaaoksesta ei ole tietoakaan. Vain muutama lähtevä asettelee matkatavaroitaan läpivalaisulaitteeseen. Selitys löytyy rakennuksen ulkopuolelta. Odotushalleja onkin toistakymmentä ja käynti niihin on suoraan ulkoa. Parin hehtaarin asema-aukiolla nuokkuu matkalaisia nyytteineen ja laukkuineen. Auringonpaahteen pehmentämät reissaajat eivät vaikuta vaarallisilta. Vanha mies pyyhkii hikeä otsaltaan. Hänen selkäänsä on köytetty suuri valkoinen säkki. Toista samanlaista mies raahaa kädessään. Hänestä ei ainakaan ole uhkaa kenellekään.

Onnekkaimmat ovat vallanneet varjopaikat puiden siimeksestä. Kameran esiin ottaminen saa aikaan epäystävällisiä mulkaisuja. Onneksi läheisellä kivetyksellä istuskelee junan lähtöä odottava sotilasosasto. Aukion eteläpäähän on pysäköity rivi vihreitä pressulava-autoja. Koppalakkiset upseerit istuvat länsimaastureissa etäänpänä. Laiturialueelta marssii maastopukuisia sotilaita. Varusmiehet nousevat autoihin ja matka kohti kasarmia alkaa.

Kadun takaa löytyy vessa McDonaldsista. Ovella odottaa asemavierailun pelottavin tilanne. Puolenkymmentä kiukkuista naista on vallannut ravintolan edustan ja vaatii käsi ojossa kymmenyksiä sisään pyrkiviltä. Ohitse vaan sivuille vilkuilematta. Siistissä vessassa voi huokaista helpotuksesta. Kaiuttimissa soivat joululaulut: “Travelling home for Christmas…”

Tunnin norkoilu aseman seudulla vetää vesiperän. Yksikään rikollinen ei ilmoittaudu. Taskussa on rahaa yhtä niukasti kuin lähtiessä, eikä kamerastakaan kukaan ole kiinnostunut. Takaisin maan alle ja kohti metroasemaa. Tunnelissa kaksi tummatukkaista nuorta naista ottaa kuvia toisistaan juliste taustanaan. Täältäkö huijarit lopulta löytyivät? Naiset suostuvat kiltisti kuvattaviksi, mutta hinta on kova. Kuvaaja joutuu itsekin poseeraamaan kaunottaren kainalossa mainostaulun edessä.

Punaiseen metrojunaan ja kohti Marttyyrien puistoa. Sankareiden aukion juhlasta ovat enää roskat jäljellä. Esiintymislavan tilalle on tullut amerikkalaisen NBA:n koripalloaitaus. Isänmaalliset iskulauseet lojuvat maassa aidan takana.

Sanya, Joulukuu 2008

Ravintolan sisäänheittäjä lähestyy toiveikkaana. – ДобрЫй денв. Добро пожаловатЬ. Hetkinen. Missäs oikein ollaan? Kiinassa. Mutta miksi puhutellaan venäjäksi?

Venäläiset ovat ottaneet omakseen Kiinan suosituimman lomakohteen Hainanin saarella. Venäläisyyteen törmää parhaiten saaren eteläkärjessä. Sanyan kaupungin ranta-alueella näkyy enemmän venäjänkielisiä kylttejä ja mainosvaloja kuin kiinalaista merkkikirjoitusta. Ravintolat, muoti- ja erikoisliikkeet, kylpy- ja hierontapalvelut sekä supermarketit houkuttelevat uusrikkaita venäläisiä asiakkaikseen. Ja kauppa myös käy. Venäläinen ei säästele rupliaan lomalla.

Venäläisten joukkoryntäys Kiinan maaperälle alkoi toden teolla 2000-luvun alkuvuosina. Entiset ruplamatkailun mekat Turkki ja Egypti ovat joutuneet luovuttamaan paikkansa uudelle suosikkikohteelle. Venäläisten Kiinan-matkailun kasvuluvut olivat parhaina vuosina hurjia, lähes 60 prosenttia. Vuoden 2008 alkupuoliskolla lähes miljoona venäläistä kävi lomailemassa Kiinassa. Esimerkiksi Thaimaa ei houkuttele venäläisiä läheskään samaan tahtiin. Hymyn maahan matkaa vain viidesosa Kiinaan menijöiden määrästä.

Hainanin suosiolle löytyvät hyvät perusteet. Hotellien ja palveluiden taso taso kestää vertailun Thaimaahan, mutta Sanyassa venäläiset saavat tärkeimmät palvelut äidinkielellään. Sääoloissakaan ei ole moittimista. Etelä-Suomen läänin kokoinen saari on ainoa trooppisen ilmastovyöhykkeen alue Kiinassa. Lämpötila talvikaudella on inhimillinen. Vuoden keskilämpötila on 25 astetta. Tammikuu on vuoden kylmin kuukausi, silloinkin päivälämpötila pysyy 20 asteen yläpuolella. Suotuisan ilmaston vuoksi saarta kutsutaankin kiinalaisten Havaijiksi.

Vuonna 2008 Hainanilla vieraili noin 20 miljoonaa turistia, joista ulkomaalaisia vajaa miljoona. Saari on siis venäläisten rynnistyksestä huolimatta tukevasti kiinalaisten hallussa. Jokaisen kotimaanmatkailijan ykköskohde on saaren eteläisin niemennokka, joka Kiinassa tunnetaan maailmanloppuna. Muinaisen kiinalaisen käsityksen mukaan maailma loppuu siellä, missä maan eteläisin kaistale päättyy Etelä-Kiinan mereen. Valtavin kivipaasein merkitty alue sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Sanyasta.

Vaikka saaren turistiluvut ovat komeita, maan matkailuviranomaiset myöntävät, että kiinalaisparatiisilla on yhä matkaa maailmanluokan kohteeksi, sellaiseksi kuin oikea Havaiji tai Thaimaan Phuket. – Matkailu-alan johtamista, henkilöstöä ja infrastruktuuria täytyy vielä kehittää kansainvälisen tason saavuttamiseksi, Hainanin matkailutoimiston johtaja Zhang Qi sanoo.
Työn voisi aloittaa vaikkapa kiinalaisten kielitaidosta. Hainanin 7 000 oppaasta vain 600 puhuu vieraita kieliä.

Hainanin heikkouksia ovat vähäiset nähtävyydet ja retkikohteet. Maailmanlopun kivipaadet kiinnostavat enemmän paikallisia kuin ulkomaalaisia. Retkikohteena oleva alkuasukaskyläkin osoittautuu lavastukseksi. Se ei ole ihmisten aito asuinalue, vaan asukkaat tulevat rakennettuun “turistikylään” esittelemään elämäänsä ja tapojaan. Aitoja kiinalaisia löytääkin paremmin Sanyan keskustasta, varsinkin kun malttaa poiketa länsimaisten kauppaliikkeiden täyttämältä pääkadulta paikallisten asuttamille sivukujille.

Suomalaisia Hainanilla käy vielä niukasti, eikä kohteesta taida koskaan tullakaan suomalaisten suurta suosikkia. Lentomatka on pitkä ja hankala. Saarelle ei ole Suomesta suoraa yhteyttä, vaan lennot on tehtävä Hong Kongin kautta. Pahimmillaan matka lomaparatiisiin kestää lähes vuorokauden.

Sanya, Joulukuu 2008

Nuori äiti retuuttaa parivuotiasta lastaan vasemmasta kädestä hämärtyvässä illassa. Naisella on päällään tumma adidaksen verkkatakki, pojalla siisti punainen asu. Kaksikko pyöriskelee paikallisen World Trade Centerin kaksoistornien juurella. Kohde on hyvin valittu. Naisella on asiaa jokaiselle ulkomaalaisen näköiselle ja niitähän näillä kulmilla liikkuu.

Nainen katsoo silmiin. Hänen englannistaan ei tahdo saada tolkkua. Selväksi kuitenkin tulee, että nälkä on ja rahaa pitäisi antaa. Poika tehostaa sanomaa tökkimällä sormella vatsaansa. Nyt on omatunto koetuksella. Ovatko nämä tositarpeessa vai kerjäämisen ammattilaisia? Kiinan kaduilla näkee paljon surkeampiakin tapauksia. Jos nyt antaa näille, eikö pitäisi antaa myös kaikille vielä huonommassa asemassa oleville. Rahalle riittää kyllä ottajia.

Naisen olkapäällä roikkuva muotikassi helpottaa päätöksentekoa. Kylmästi ympäri ja matka jatkuu. Selän takana kaikuvat kiinalaiset kiroukset. Puolen tunnin kuluttua parivaljakko kiertää yhä samalla aukiolla. Seuraavaksi uhriksi valittu ulkomaalainen ei edes pysähdy. Mies huitaisee kädellään ja kulkee eteenpäin.

Pari päivää myöhemmin Hainanin saarella Sanyan kaupungin pääkatua raahautuu mahallaan alapäästään halvaantunut mies. Hän vetää itseään eteenpäin käsien voimalla, luisenlaihat jalat seuraavat perässä. Mies anelee almuja ohikulkijoilta. Vastakkaisesta suunnasta lähestyy rullalaudan päällä istuva nainen. Ikää on mahdoton päätellä. Pää ja kasvot ovat aikuisen kokoa, vartalo ehkä kaksivuotiaan. Istuma-alusta liikkuu lähes kadun pinnassa, mutta naisen kädet eivät yllä maahan. Vauhtia hän lykkää käsien jatkeena olevilla puutapeilla. Sylissään hänellä on tyhjä maalipurkki, jota hän ojentelee vastaantulijoita kohti.

Kiinalaiset ovat ylpeitä isänmaastaan ja sen saavutuksista. Maa on lähettänyt ihmisen avaruuteen ja järjestänyt loisteliaat olympiakisat. Myös rauhallinen yhteiskuntakehitys on pystytty turvaamaan väestöltään maailman suurimmassa valtiossa. Sekin on merkittävä saavutus. Vielä tarvittaisiin jotain sankaritekoja. Sivistysyhteiskunnassa jalattomien, kädettömien, liikuntakyvyttömien vammaisten paikka tulisi olla aivan muualla kuin pölyisellä kadulla ohikulkevien jaloissa ja luksusautojen pakokaasuissa.

Sanya, Joulukuu 2008

Kaksipyöräinen on joutunut telakalle. Ajopelin sydämen paikalla ammottaa reikä ja voimansiirto lojuu levällään jalkakäytävällä. Kaksi miestä häärii potilaan ympärillä. Nuori äiti seuraa touhua seinustalta keltapukuisen lapsensa kanssa. Tästä voisi tulla makea kuva. Mustakourainen remonttimies nyökkää myöntävästi. Päätähdeksi nousee kävelemään opetteleva poikalapsi, joka löytää maasta kiviä ja muuta mielenkiintoista suuhunpantavaa. Äiti ehtii kuitenkin hätiin.

Mopokorjaaja – ilmeisesti lapsen isä – haluaa välillä nähdä otoksia. Mies nostaa peukalonsa ja keskittyy taas ajoneuvoonsa. Kohta hän nousee uudestaan ylös, laittaa vasemman kämmenensä kupin muotoiseksi ja lusikoi oikealla näkymätöntä keittoa kohti suutaan. Syömäänkö? Kiitos tarjouksesta, mutta vyö kiristää vielä aamiaisestakin.

 

Mies osoittaa lasta ja selittää jotain kiinaksi. Ei ymmärrä. Hän repäisee pahvilaatikon reunasta palasen ja kirjoittaa asiansa siihen. Ei valkene vieläkään. Pahvinpala kuitenkin taskuun, ehkäpä joku osaa tulkita koukerot.

Hotellin vastaanotossa nuori naistyöntekijä pyörittelee hetken harmaata pahvia ja luovuttaa. Hän viittoilee Business Centerin suuntaan. Siellä työntekijä tarttuu heti toimeen. Hän ottaa puhelun johonkin. Kohta hän puhuu kahteen puhelimeen yhtä aikaa. – Sorry, businessvirkailija sanoo lopulta. Kirjoituksen ratkaisu ei selviä.

Aulan vasemmalla laidalla istuu hotellin apulaisjohtaja pöytänsä takana. Yritetään vielä häntä. Mies ottaa pahvinpalan käteensä ja kävelee kohti vastaanottotiskiä. Keskustelu työntekijöiden kanssa ei johda tulokseen, vaan mies häipyy takahuoneeseen. Kohta hän palaa mukanaan toinen mies – ehkä hotellin johtaja. – Kääntää? Tämä? Englanniksi? Aivan. Ei ole apua hänestäkään. Mies pyörähtää kannoillaan ja poistuu huoneeseensa.

Apulaisjohtajan apulaiseksi tulee mustiin pukeutunut nuorimies. He laittavat koneaivot töihin. Ruudulle ilmestyy kiinan kirjoitusta. Merkki toisensa jälkeen kääntyy englanniksi. Apulaisjohtaja kirjaa viestin ja ojentaa sen valkoisella paperinpalalla: “Tuo kuva meille huomenna”.

Olen pahoillani, sinä kiviä syövä miehenalku, äitisi ja isäsi. Huomenna – jo ennen kiinalaisen kukon aamutoimia – kuvien ottaja istuu lentokoneessa kohti Hong Kongia. Muutoin olisitte kuvan kyllä saaneet.